Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.12.2011 - 20:34

Ensin iso kiitos kaikille Heidiä muistaneille!!  Te kaikki ihanat vieraat teitte juhlasta ikimuistoisen

Lakkiaiset on siis onnistuneesti vietetty ja lopultakin niistä toivuttu. Nyt voi jo alkaa jouluakin valmistelemaan ;D

Meille perinteiseen (jouluhan on täynnä perinteitä) tapaan kävimme viime lauantaina kuusenhakureissulla. Sää oli aivan päinvastainen kuin vuosi sitten; lämmintä oli pari astetta, vettä satoi välillä ja maa oli vain ohuen lumikerroksen peitossa.

Osku valmiina kuin partiopoika.

Vilma näyttää mikä kuusi otetaan.

Kuusenkaatoa odotellessa, Vilma jouti leikkimään koirien kanssa.

Pojat vauhdissa.

Kuusenkantajat töissä!

Kukkulan kuninkaat ja kuningattaret

Ja loppuun vielä ohje kuinka joulua vietetään, itse aion toteuttaa tuota mahdollisimman hyvin!

           JOULUPATJA

 
    eli ohje kummottos viätetä hiano joulu:
 
-Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
-Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.
-Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.
-Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja –eläinten kans.
-Maata, syärä ja hihitetä 3-7 vuarokaut.
-Nousemine ja murhettumine on kiället.
-Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.
           -Heli Laaksonen-
 
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

        Osku

        Ressu

       pojat

Tulevaa...

  - Ressulla Rumarakin treenit 20.4.

  - Ressu kisat Iisalmessa 20.5.

  - Osku treenaa  agia vain Veeran ja Vilman kanssa

Mukavia Blogeja

Oskun emä Hilda ja Hilduriinan espanjanvesikoirat

Kennel Bonachon

Oskun sisko Mokka-Aurora

Mukavat koiruudet Elsa ja Aatu

Outin onni, ihania käsitöitä

Oskun kamu Elmo

Belgianpaimenkoira Jade

Espanjanvesikoira Hippi

Espanjanvesikoira Hugo ja barbet Doris

Ressun sisko Inca

12.2.2008 alkaen

Ilmainen www-laskuri 

Pohjat kategorisoituna MAISEMAT KUKAT MUU LUONTO EL�IMET KEITTI�ASKAREET K�SITY�T ASKARTELU KYNI� JA KIRJOJA JUHLAP�IV�T BORDER-POHJAT SEKALAISET Pohjien k�ytt��nottoilmoitukset t�nne. Pikaohje T�ss� ohje miten kopioit pohjakoodin omaan blogiisi. 1. Klikkaat haluamasi pohjan kohdalta sanaa Koodi, jolloin p��set koodisivulle. 2. Kopioit koko koodirimpsun. 3. Menet blogisi Hallintasivulle ja siell� Ulkoasuasetuksiin. 4. Klikkaat Luo uusi sivupohja -kohtaa. 5. Liit�t koodirimpsun sinne ja tallennat sivupohjan haluamallasi nimell�. 6. Sitten vain otat pohjan k�ytt��si (Ota k�ytt��n ) ja voil�! Kun siirryt blogiisi, niin uusi sivupohjasi on valmis k�ytt��n. Napit Ohjeet linkitt�miseen. Blogilista Tilaa minut blogilistalta! Pohjapyynn�t En tee pohjia tilauksesta. T�ll� hetkell� en ota vastaan edes aihetoiveita. Pieni� muokkauksia kuten kuvien ja v�rien vaihtoja voin jo olemassa oleviin pohjiini pyynn�st� tehd�, kun otat yhteytt� s�hk�postiini: marituuli@gmail.com Pohjakoodejani saa my�s itse muokata omaan k�ytt��n, kun vain muistat mainita ett� olet niin tehnyt ja liit�t blogiisi mist� alkuper�inen pohjakoodi on otettu. Koodejani ei saa muokata laittaakseen niit� edelleen yleiseen jakoon. Muita sivupohjan tekij�it� Laskuri